Varmuus mittavan investoinnin onnistumisesta
Osana Empowerin valvomopäivitystä, Elkome toteutti KVM- ja videoseinäjärjestelmän esiselvityksen, jossa tutkittiin nykyisen laiteinfran hyödyntämistä uudessa valvomojärjestelmässä. Esiselvityksellä haluttiin varmistaa mittavan investoinnin onnistuminen.
Olemassa olevan laiteinfran hyödyntäminen
Valvomon operointipisteiden osalta suunnittelu aloitettiin siitä lähtökohdasta, että uudet järjestelmät sijoitettaisiin mahdollisuuksien mukaan erilliseen laitetilaan. Toiveena oli vähentää tietokoneiden ja muiden laitteiden määrää valvomotilassa niin tietoturvan, lämmöntuotannon kuin operointipisteiden selkeyttämisen puolesta. Järjestelmämuutosta varten KVM-ratkaisut valittiin olemassa olevien laitteistojen ja ohjelmistojen perusteella.
KVM-ratkaisun suunnittelussa huomioitiin näyttölähteiden määrä, järjestelmien ulos syöttämä data sekä usean järjestelmän hallintaan samasta operointipisteestä. KVM-järjestelmän laajentaminen myöhemmässä vaiheessa osaksi videoseinäjärjestelmän ohjausta tuli olla myös mahdollista. Uuden järjestelmän käyttöönottoa varten tehtiin tilojen kartoitus. Kartoituksessa määriteltiin laitteiden sijoituspaikat sekä huomioitiin tarvittavat kaapeloinnit.
Esiselvitys auttaa siirtymistä toteutusvaiheeseen
Lopputuloksena asiakkaalle toimitettiin kattava dokumentaatio esiselvityksestä ja kaaviokuvat suunnitellun KVM- ja videoseinäjärjestelmän toteutuksesta. Suunnittelussa ja dokumentaatiossa otettiin lisäksi huomioon nykyisten suurkuvanäyttöjen hyödyntäminen sekä valvomotilan käytön optimointi.
”Elkomen asiantuntija teki loistavaa työtä. Kaikkiin esittämiimme kysymyksiin saimme selkeän ja perustellun vastauksen. Lisäksi esiselvitys auttoi miettimään nykyistä järjestelmää, tiloja ja toimintatapoja uudelta kantilta. Luvattu dokumentaatio oli kattava ja kaaviokuvat selkeyttivät paljon KVM- ja videoseinäjärjestelmän toteutusvaihtoehtoja. Esiselvityksen ansiosta pääsemme uudistuksessa eteenpäin ja varmistamme investoinnin onnistumisen”, kertoo Empowerin Porvoon keskusvalvomon valvomopäällikkö Marko Taipale.
"Luvattu dokumentaatio oli kattava ja kaaviokuvat selkeyttivät paljon KVM- ja videoseinäjärjestelmän toteutusvaihtoehtoja. Esiselvityksen ansiosta pääsemme uudistuksessa eteenpäin ja varmistamme investoinnin onnistumisen”
Marko Taipale, Empower